Siirry pääsisältöön

Tönön väreistä


Eilisen, sukulaisten kanssa vietetyn city-päivän jälkeen on tänään törötetty mökillä ja nautittu tälle kesälle harvinaisesta lämmöstä. Maalattiin ikkunoita (ehkä sata vuotta vanhoja) ja huussin ovenkarmeja (viime kesänä rakennettu). Samalla vihreällä molemmat. Minä sudin huussilla ja puoliso talolla. Ikkunat ovat olleet viimeksi valkeat. Ilmeisesti väri on ollut aina sama.
Ikkunoiden maalaamista varten
rakennettiin itse tukevat telineet.
Kun väriä valittiin, katseltiin aikakauden värityksiä (talo rakennettu ehkä 1910-1920-luvulla). Harmaa, vaaleansininen tai kartanonkeltainen valkoisilla nurkkalaudoilla ja ikkunanpokilla tuntui vähän tylsältä – suurin osa suomalaisista puutaloista, vanhoista ja uusista, on maalattu nykyään tuolla yhdistelmällä. Helppo, raikas ja suomalaiseen ympäristöön sopiva se on, mutta haettiin jotakin muuta, lämmintä aikakauden tunnelmaa. Punamullasta pidämme, mutta sillä on maalattu piharakennus ja sauna, joten ajateltiin, että päärakennus voisi erottuakin. Enkä tiedä, olisiko isän 1980-luvulla maalaaman pinnan päälle voinut punamultaa tuosta vaan laittaakaan.
Juhannusruusut käyvät
minkäväriseen taustaan
 tahansa!
Konsultoitiin myös muita perheenjäseniä. Sisko, joka on kokenut remontoija ja jolla on varma ja hyvä maku, olisi tykännyt roosasta tai vaaleanpunaisesta, mutta meistä se oli meille liian vaativa väri. Jotenkin tuntui, että se olisi vaatinut ympärilleen runsaasti romantiikkaa: pitsiverhoja ja hyvin hoidetun puutarhan pioneineen ja ruusuineen. Niitä kyllä on, mutta rehottavat, miten rehottavat, ellei äiti käy niitä välillä vähän suitsimassa. Samoin ns. sisustuksemme ei olisi ollut samaa paria vaaleanpunaisen kanssa. Täällä on aikakauden tummia jugend-värityksiä (esim. monet huonekalut tummaa puuta) ja toisaalta 1970-lukulaista tummaa ja voimakasta värimaailmaa, mitä edustaa muun muassa tumman myrkynvihreä puulattia. Myös muita aikakausia väreineen on edustettuina, mutta vaaleanpunaisen kanssa nämä eivät välttämättä rimmaa, emmekä ole näitä ainakaan lähitulevaisuudessa maalaamassa valkoisiksi tai puuterisiksi pastellisiksi, mikä olisi ehkä vaaleanpunervan kanssa kauneinta.
Veli, joka on työnsäkin puolesta esteetikko ja opiskellut taidehistoriaa, kannatti aikalaisvärejä. Äiti taas oli ajatellut sinistä. Minäkin olin joskus suunnitellut sinistä, mutta jotenkin mieli teki nyt jotakin lämpimämpää. Niinpä sitten selattiin värikarttoja. Ruskeat olisivat olleet aikakauteen sopivia, ainakin kaupunkitaloja maalattiin viime vuosisadan alkupuolella ja vielä 1930-luvullakin usein niin, että seinät olivat vaaleanruskeat ja tehostevärinä oli tummempaa tai punertavan ruskeaa. Yhdistelmä tuntui kuitenkin hieman tympeältä punamullan kanssa. Kitinvärinen seinä ja tummanpunaiset ja harmaat ikkunanpuitteet tuntui hauskalta ja raikkaalta, mutta ei sekään erityisen lämmin ollut. Talvella hankein keskellä saattaisi olla suorastaan ankea.
Keltainen näytti tähän tupaa liian korealta, koska tämä nyt ei ole kartano. Kunnes satuin näkemään kuvan Jyväskylän Vanhalta Toivolan pihalta: siellä oli kivannäköinen, vaaleamman keltainen talo vihreine nurkkineen ja ikkunanpuitteineen. Löysimme samantapaisen yhdistelmän Tikkurilan Kaunis talo värilastusta täältä.

Keltainen on iloinen ja vaikka tämä sävy ei olekaan kovin lämmin, vihreä tuo siihen mukavaa pehmeyttä. Lisäksi väriyhdistelmä näyttäisi hyvältä ja kutsuvalta kaikkina vuodenaikoina, eikä vaatisi ympäristöltään (metsä, ranta ja villiintynyt puutarhantapainen syreeneineen ja juhannusruusuineen) mitään. Se sopisi myös sisustuksemme tämänhetkiseen ”värimaailmaan” (ruskea-vihreä-sininen jne.) ja jos joskus ehtisimme sisätiloja uudistamaan, niin siihen kävisi tyyli, josta tykkäämme. Meistä kun ei taida saada skandinaavisia konmaritus-minimalisteja. 


Uusi väritys.
Mitään valkoista tai edes sini-valkoista tästä ei taida koskaan tulla, ihan siksikin, ettei kärsivällisyys ja aika riitä moiseen. Harmonisuus on hienoa, mutta itselleni tulee tiukasta sävytyksestä helposti hotellimainen olo, eikä se edusta minulle samanlaista kodikkuuden tuntua kuin jollekin muulle.





Mutta kelta-vihreä talosta nyt tulee! Remontti alkoi pari vuotta sitten, kun olin töissä Englannissa, joten se eteni hitaasti. Viime kesänä säät eivät lomamme aikana maalaamista suosineet ja tänä kesänä meillä on lyhyempi kesäloma, mutta isot lapset ovat onneksi olleet avuksi. Pelkästään pienissä, jaollisissa ikkunaruuduissa on paljon hommaa.
Muistan lapsuudestani, että talo oli silloin valkoinen, mutta en muista ikkunanpuitteitten väriä. Isotäti muistaa, että sitä ennen talo oli punamullalla maalattu, joten on ihan mahdollista, että sen kanssa ikkunanpokat ovat olleet valkoiset. Vielä muutama ikkuna maalaamatta!

 
 
 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oopperassa: Ryöstö Seraljista, Kullervo ja Rigoletto

Koska mökillä ei jaksa jatkuvasti remontoida, ovat seudun kulttuurinautinnot tervetullutta vaihtelua etenkin näin kylminä kesinä. Ooppera on kuulunut lähes jokaiseen kesääni ihan pienestä asti: siellä käytiin katsomassa baletit, Fideliot ja Viimeiset kiusaukset, Taikahuilusta puhumattakaan. Olin jonkun aikaa myös Oopperakuoron lapsikuorossa ja sittemmin yläasteikäisestä useamman vuoden oopperajuhlien lipputoimistossa kesätöissä. Paikallislehden kesätoimittajana tein paljon juttuja kulissientakaisesta toiminnasta, koska olin harrastanut musiikkia ja tuttuja oli juhlilla paljon töissä. Kaikkiin näihin töihin liittyi etu: pääsi katsomaan oopperoita ja konsertteja! Lipputoimiston aikoina vieläpä rajattomasti. Niin vain tämäkin teini istui D-katsomon portailla (siihen aikaan sai istua portailla) ja nautti Olavinlinnan magiasta: soitinten viritysäänistä pimenevässä illassa, pääskysten ja lokkien lentelystä katsomon yllä, tervantuoksusta, laivojen huudoista. Ja tietysti kansainvälisest

Tervetuloa Tönöriffalle!

Merkkinä mökkikauden alkamisesta ilmestyy äidin vanha pyörä tielle. Savonlinnan-Punkaharjun seutu on ollut matkailijoiden suosiossa jo toistasataa vuotta, yhtä kauan kuin Teneriffa. Maisemat ja luonto ihastuttavat molemmissa paikoissa. Vaikka ilmaston lempeydellä emme voi kilpailla Kanarian saarten kanssa, on kulttuuri säilynyt täälläkin omaleimaisena. Olkoon paikka siis savolaisittain Tönöriffa tai Tönörihva. Tämä blogi on syntynyt rakkaudesta kotiseutuun. Olen asunut suurimman osan elämästäni muualla, mutta silti identifioin itseni savonlinnalaiseksi, nykyään jopa punkaharjulaiseksi, sillä mökkimme sijaitsee Savonlinnan ja Punkaharjun vanhalla rajalla, missä vietämme intohimoisen intensiivisesti muutaman lomaviikon kesäisin. Eli tänäkään vuonna emme suuntaa etelään, vaan itään, norppien valtakuntaan. Saimaan rannalla sijaitseva armas mökkimme on suurin piirtein yhtä vanha kuin itsenäinen Suomi. Tarkka rakennusvuosi ei ole tiedossa, mutta sen verran ikää on, että remontteja