Oopperassa: Ryöstö Seraljista, Kullervo ja Rigoletto

Koska mökillä ei jaksa jatkuvasti remontoida, ovat seudun kulttuurinautinnot tervetullutta

vaihtelua etenkin näin kylminä kesinä. Ooppera on kuulunut lähes jokaiseen kesääni ihan pienestä asti: siellä käytiin katsomassa baletit, Fideliot ja Viimeiset kiusaukset, Taikahuilusta puhumattakaan. Olin jonkun aikaa myös Oopperakuoron lapsikuorossa ja sittemmin yläasteikäisestä useamman vuoden oopperajuhlien lipputoimistossa kesätöissä. Paikallislehden kesätoimittajana tein paljon juttuja kulissientakaisesta toiminnasta, koska olin harrastanut musiikkia ja tuttuja oli juhlilla paljon töissä.

Kaikkiin näihin töihin liittyi etu: pääsi katsomaan oopperoita ja konsertteja! Lipputoimiston aikoina vieläpä rajattomasti. Niin vain tämäkin teini istui D-katsomon portailla (siihen aikaan sai istua portailla) ja nautti Olavinlinnan magiasta: soitinten viritysäänistä pimenevässä illassa, pääskysten ja lokkien lentelystä katsomon yllä, tervantuoksusta, laivojen huudoista. Ja tietysti kansainvälisestä meiningistä, mutta ennen kaikkea musiikista. Milloin satoi ja milloin myrskysi, sillä katosta ei vielä ollut, mutta jotenkin muistan iltojen olleen usein samettisen lämpimiä. Ikisuosikkini oli kauan Verdin Don Carlos ja taisinpa läpäistä yhden tentinkin Espanjan perimyssodista sen juonen avulla.

Linnaan liittyy jokaisella savonlinnalaisella lukemattomia muistoja. Kesätöitä, rakkaustarinoita ja muualta tulleisiin liittyviä sattumuksia. Oopperan puolelta suurimpina elämyksinä muistan Taikahuilun ja "Carlosin" lisäksi teokset Kuningas lähtee Ranskaan, Romeo ja Julia- sekä Spartacus -baletit, Macbeth, Elektra ja monia muita. Aidaa ja Lentävää hollantilaista kävin katsomassa varmasti kymmeniä kertoja, mutta suosikkejani ne eivät olleet samalla tavalla.

Ryöstö seraljista

Tänä vuonna pääsimme seuraamaan kolmia kenraaliharjoituksia. Ensimmäiseksi näin Mozartin Ryöstö seraljista. Produktiossa mukana oleva henkilö luonnehti sitä etukäteen melko kevyeksi ja kertoi, että puheosia oli sisällytetty ohjaukseen runsaasti.

Rakastuin produktioon ensi hetkistä! Kepeys, valoisuus ja teemojen ajattomuus oli toteutettu tyylikkäästi, ilman irtovitsejä tai osoittelevia viittauksia ajankohtaisiin kysymyksiin. Musiikin ja libreton ilmavuus toistui ohjauksessa, lavastuksessa ja puvustuksessa, jotka toimivat saumattomasti yhteen. Yleisö suorastaan kellui sadunomaisessa ilmapiirissä, joka luotiin valoilla, videotykeillä seinään heijastetuilla varjokuvilla ja kiehtovilla äänitehosteilla, - eräänlaisilla äänimatoilla, - jotka yllättävän hyvin istuivat Mozartin musiikkiin. Kaiken yllä möllötti oranssia valoa hehkuva kuu, tuo kaikille sama. Eksotiikkaa toivat hieman yllättäen Afrikan eläimet ja äänet.

Ryöstö seraljista, Oopperajuhlien näyttämökuvaa 2017.

Hieman etukäteen odotin ja pelkäsin Turkki-kliseitä, haaremierotiikkaa tai kannanottoja nykypolitiikkaan, joista ensin mainittuja nähtiin esimerkiksi Metropolitanin versiossa. Mitään näistä ei Olavinlinnaan tuotu. Pašša Selimin hahmo sen sijaan yllätti. Puherooliin oli valittu varsin karismaattinen näyttelijä Sebastian Wirnitzer, jonka ilmaantuminen näyttämölle suorastaan sähköisti lavan. Virkistävää oli myös se, että ainut paljas pinta oli Wirnitzerin pilkahteleva maha ja rintakehä. Naisten rintakehät pysyivät tällä kertaa piilossa.

Ryöstö seraljista Metin produktiosta 2016

1700-luvun oopperoissa aariat ja resitatiivit vuorottelivat. Mielestäni runsaiden puheroolien käyttö sopi tähän henkeen hienosti. Ryöstö seraljista ei alunperinkään ollut mikään vakavahenkinen tai yhteiskunnallisesti kantaaottava ooppera, joten siinäkin mielessä valittu linja kunnioitti alkuperäisteosta.

Pidin myös musiikin pehmeydestä, enkä juuri kaivannut henkilöiden terävämpää karakterisointia. Kuoro piti huolen voimasta ja iskevyydestä. Konstanze oli taitava ja suloinen, samoin Belmonte (no, taitava ja tenorimaisen komea), Blonde taas laulullisesti ilmeikkäin. Mieliinpainuva teema oli hyvyyden ja jalouden voitto, minkä esittäminen sellaisenaan tuntui tuoreelta ja tärkeältä muistutukselta omien etujen täyttämässä maailmassa.

Kerta kaikkiaan nautittavaa oopperaa, menisin uudestaan milloin tahansa!

Kullervo

Kullervon kenraali seuraavana päivänä oli melkoinen kontrasti Mozartille, vaikka olinkin nähnyt Oopperajuhlien aiemman Kullervon televisiosta. Aulis Sallisen musiikki ryöpsähti heti kättelyssä päälle tummana ja ahdistavanakin, eikä suvantovaiheita ollut montaa. Hannu Lintu johti orkesteria voimalla ja vimmalla, toki taidolla. Pahuus, epäily ja kostonhalu vallitsivat. Koko tuotannon tietty synkkyys ja kulmikkuus oli linjassa, mutta ehkä vielä korostui mielessä olleen Ryöstön sulavuuden ja valoisuuden rinnalla. Talot nököttivät lavalla graafisina ja ihmisten liikkuminenkin oli jotenkin jäykempää. Olimme havaitsevinamme Kari Heiskasen ohjauksessa tiettyjä holmbergiläis-turkkalaisia piirteitä.

Laulajat, varsinkin Kullervo, kävelivät hyvin suoraviivaisesti edestakaisin. Kauniin sepän vaimon keekoilu korkokengissä ja korsetissa tuntui hieman vanhanaikaiselta. Voisiko "naiseutta" tai "kauneutta" kenties jo esittää jollakin muullakin tavalla? Suoraviivaisuus kuului tarkoituksellisena metallisuutena monen äänessä, ainoastaan Johanna Rusanen-Kartanon äidissä oli lämpöä sekoittuneena tuskaan, suruun ja lopulta eräänlaiseen elämänväsymykseen. Äidin aaria oli yksi teoksen ehdottomista kohokohdista. Ville Rusasen raskas roolityö oli hieno. Pidin kovasti myös Kimmosta, Dan Karlströmistä ja pienemmistä naisrooleista. Tykkään Sallisesta ja Kalevalasta, mutta tämä oli minulle hieman liian raskasta ja olisin kaivannut vaikka edes hieman vastapainoa ahdistus-tykitykseen. Puoliso sen sijaan piti varauksetta.

Edessämme istui Rigoleton espanjalaisia näyttelijöitä. Veikkasin, että heille esitys saattaa olla liian "suomalainen". Osa seurueesta poistuikin väliajan jälkeen. Varmasti monia tämäntyyppinen estetiikka (tarkoitan myös musiikkia) puhuttelee, mutta todennäköisesti myös auttaa, jos tuntee Kalevalaa ja sen merkitystä suomalaiselle kulttuurille.

Vielä ehtii hankkia liput http://www.operafestival.fi/fi/Ohjelmisto/Ohjelmisto-2017/Kullervo

Rigoletto

Suurin odotuksin suunnistimme Verdin klassikko-oopperaan, jonka ohjausta oli etukäteen kovasti hehkutettu. Rigoletto on varsinainen hittikimara (mm. La donna è mobile), jota moni pitää oopperoiden oopperana. Ohjaus oli Sir David McVicarin ja saanut inspiraationsa tämän Lontoon Royal Opera Houselle ohjaamasta versiosta. Ennakkoon oli varoiteltu alastomuudesta ja härskiydestä ("seksuaalisista kohtauksista"). No, nämähän nykyään tuntuvat kuuluvan asiaan. Sen voin historioitsijana kertoa, että yhtään kuvausta 1500-luvun hoveissa alasti hilluneista en ole koskaan nähnyt. Kaikenlaista törkeyttä on varmasti ollut, mutta 1500-luvun kulttuurissa alasti esiintyivät vain mieleltään järkkyneet.

Joka tapauksessa alun hoviorgiakohtauksen jälkeen katsoja varmasti ymmärtää, että nyt on tosi "pahuus" kyseessä. Sinänsä tasa-arvoista, että tissien lisäksi oli kuulemma nähty myös miesten killuttimia (minulta meni jotenkin ohi). Itse arvostan taiteessa kuitenkin sitä, että kaikkea ei osoiteta sormella ja että mielikuvitukselle ja tulkinnoille jää tilaa. Alun edestä ja takaa -meiningin ohella hovielämän kuvaus ja puvut noudattivat muuten varsin perinteistä ja tylsääkin käsitystä aikakaudesta. Oopperajuhlien Rigolettoa voidaankin pitää eräänlaisena toiminnallisena pukudraamana. Juohevasti McVicar tarinaa kuljetti ja joukkoja liikutti. Näyttämöllä tapahtui koko ajan.

En myöskään ymmärtänyt metallihäkkien merkitystä lavasteina. Niitä siirreltiin ja pyöriteltiin eri asentoihin. Ehkäpä ne ihmismielen jäykkyyttä symboloivat. Myöskään renessanssin valohämyä en aistinut, vaikka olin siitä etukäteen kuullut. Rigolettona Kiril Manolov on varsin näyttävä hahmo, mutta ei ehkä (vielä) kaikkein unohtumattomin. Tuuli Takala Gildan roolissa on epäilemättä läpimurtonsa tehnyt. Musiikillisesti Rigoletto olikin antoisa, paikoin jopa loistelias.

Tässä Itä-Savon Riittaleena Lempisen arvio http://www.ita-savo.fi/teemat/oopperajuhlat/ooppera-arvio-rigoletto-ohjaus-tekee-pahan-nakyvaksi-tuuli-takala-oli-loistava


Ja HS:n Vesa Sirén samasta oopperasta http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005286723.html