Siirry pääsisältöön

Tervetuloa Tönöriffalle!

Merkkinä mökkikauden alkamisesta
ilmestyy äidin vanha pyörä tielle.
Savonlinnan-Punkaharjun seutu on ollut matkailijoiden suosiossa jo toistasataa vuotta, yhtä kauan kuin Teneriffa. Maisemat ja luonto ihastuttavat molemmissa paikoissa. Vaikka ilmaston lempeydellä emme voi kilpailla Kanarian saarten kanssa, on kulttuuri säilynyt täälläkin omaleimaisena. Olkoon paikka siis savolaisittain Tönöriffa tai Tönörihva.
Tämä blogi on syntynyt rakkaudesta kotiseutuun. Olen asunut suurimman osan elämästäni muualla, mutta silti identifioin itseni savonlinnalaiseksi, nykyään jopa punkaharjulaiseksi, sillä mökkimme sijaitsee Savonlinnan ja Punkaharjun vanhalla rajalla, missä vietämme intohimoisen intensiivisesti muutaman lomaviikon kesäisin.

Eli tänäkään vuonna emme suuntaa etelään, vaan itään, norppien valtakuntaan. Saimaan rannalla sijaitseva armas mökkimme on suurin piirtein yhtä vanha kuin itsenäinen Suomi. Tarkka rakennusvuosi ei ole tiedossa, mutta sen verran ikää on, että remontteja piisaa. Alue on vanhaa huvila-aluetta, mutta mökkimme ei kuitenkaan edusta perinteistä jugendtyyliä torneineen ja pitsileikkauksineen, kuten naapurissa, vaan on se kantatila, josta huviloille on lohkottu tontit. Vielä lapsuudessani höyrylaiva tipautti asukkaita ja lomalaisia lähellä sijaitsevalle laivalaiturille.

Juhannusruusut lienevät yhtä vanhoja
kuin talokin.
Elegantti kukka ja viehko tuoksu.
Mieheni lapsuusajan mökki Kuhmossa oli nimeltään Tönö. Se mökki on mennyttä, tästä koetamme pitää kiinni. Tönöriffa-nimi olkoon kunnianosoitus myös hänen tarinalleen itikansyömine koipineen ja saunanlauteilla nukkumisineen. Täälläkin olot ovat melko alkeelliset, kantovesi ja ulkohuussi, mutta meistä puitteet ovat niin mahtavat, että haluamme jakaa tämän ilon - ehkä myös jokusen hiki-  ja kyynelkarpalon - muidenkin kanssa.

Retkeilemme myös lähiseudun kohteissa ja tapahtumissa, uteliaita kun olemme. Molemmilla sattuu olemaan työn puolesta kiinnostusta historiaan. Minun intohimoni on suorastaan polttavaa ja kuopiolaislähtöinen mieskin viihtyy hyvin. Neljän lapsen suhde puolestaan vaihtelee. Toistaiseksi ainoastaan nuorimmainen (10 v.) kärttää mökille, teini-ikäisillä on usein parempaakin tekemistä.

Rakkaus on sokeaa, joten joku voi nähdä raportointini puolueellisena. Kun viimeksi hehkutin äidilleni paikallista Jyrkin jyväleipää, tokaisi hän, että "sinusta ihan kaikki täällä on paremmin!" No, leipien ja ruuan lisäksi ainakin maisemat, ihmiset ja sää (Saimaan mikroilmasto!).
Hieman pelkään, että väsytän some-tuttavani iänikuisella hehkutuksella Savonlinna-Punkaharjun ylivertaisuudesta, joten toivon, että tästä tulee kanava, jossa voin rauhassa jakaa kiinnostuksenkohteitani toisten samanmoisten kanssa tai saada jopa uusia faneja innostumaan alueen annista.

Saimaalla ollaan. Höyrylaivat Savonlinnan ja
Punkaharjun välillä kulkevat tästä ohi.
Ensimmäisen varsinaisen lomapäivän jälkeen ei voi kun todeta, että täällä on hyvä olla. Tultiin yöllä ja nukuin kellon ympäri. Sen jälkeen on tehty puutarhahommia, puuhommia, maalattu uutta huussia, grillattu, uitu ja käyty kävelyllä hakemassa viikonlopun lehti kauemmalta postilaatikolta. Niittykukat koristivat ojanpientareita, majava oli tehnyt taas tuttuun paikkaan padon. Sydäntä sykähdyttivät tervakukat, mielestäni aniliininpunaisen ja heinäkuun syvän vihreän yhdistelmä on aina ollut suorastaan pakahduttava. Kyllä pohjoismaisessa luonnnossakin on värejä! Nyt pari kierrosta Unoa ja sitten kirjan pariin. Ei kai kukaan voi enempää toivoa?
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oopperassa: Ryöstö Seraljista, Kullervo ja Rigoletto

Koska mökillä ei jaksa jatkuvasti remontoida, ovat seudun kulttuurinautinnot tervetullutta vaihtelua etenkin näin kylminä kesinä. Ooppera on kuulunut lähes jokaiseen kesääni ihan pienestä asti: siellä käytiin katsomassa baletit, Fideliot ja Viimeiset kiusaukset, Taikahuilusta puhumattakaan. Olin jonkun aikaa myös Oopperakuoron lapsikuorossa ja sittemmin yläasteikäisestä useamman vuoden oopperajuhlien lipputoimistossa kesätöissä. Paikallislehden kesätoimittajana tein paljon juttuja kulissientakaisesta toiminnasta, koska olin harrastanut musiikkia ja tuttuja oli juhlilla paljon töissä. Kaikkiin näihin töihin liittyi etu: pääsi katsomaan oopperoita ja konsertteja! Lipputoimiston aikoina vieläpä rajattomasti. Niin vain tämäkin teini istui D-katsomon portailla (siihen aikaan sai istua portailla) ja nautti Olavinlinnan magiasta: soitinten viritysäänistä pimenevässä illassa, pääskysten ja lokkien lentelystä katsomon yllä, tervantuoksusta, laivojen huudoista. Ja tietysti kansainvälisest

Tönön väreistä

Eilisen, sukulaisten kanssa vietetyn city-päivän jälkeen on tänään törötetty mökillä ja nautittu tälle kesälle harvinaisesta lämmöstä. Maalattiin ikkunoita (ehkä sata vuotta vanhoja) ja huussin ovenkarmeja (viime kesänä rakennettu). Samalla vihreällä molemmat. Minä sudin huussilla ja puoliso talolla. Ikkunat ovat olleet viimeksi valkeat. Ilmeisesti väri on ollut aina sama. Ikkunoiden maalaamista varten rakennettiin itse tukevat telineet. Kun väriä valittiin, katseltiin aikakauden värityksiä (talo rakennettu ehkä 1910-1920-luvulla). Harmaa, vaaleansininen tai kartanonkeltainen valkoisilla nurkkalaudoilla ja ikkunanpokilla tuntui vähän tylsältä – suurin osa suomalaisista puutaloista, vanhoista ja uusista, on maalattu nykyään tuolla yhdistelmällä. Helppo, raikas ja suomalaiseen ympäristöön sopiva se on, mutta haettiin jotakin muuta, lämmintä aikakauden tunnelmaa. Punamullasta pidämme, mutta sillä on maalattu piharakennus ja sauna, joten ajateltiin, että päärakennus voisi erottu